Siitä lähtien, kun hankin joulukirjan, on tapaninpäivän ruokaamme ollut lasagne. Tällä kertaa ajattelin tehdä lasagnen aivan joulukirjan oppien mukaan. Kaivettuani kirjan esille, olin aivan ihmeissäni. Missä olivat punajuuret? ... ohjeessa ei ollutkaan punajuuria! ... lasagneni onkin muokkautunut aivan vahingossa nimestä "Punainen lasagne". Muistan aina laittaneeni punajuuritikkuja. Siis kirja kiinni, meillä onkin jo oma perinne. ;)

Tarkkoja mittoja ei tullut talteen, sillä tein samalla suuren suuren kastikkeen, mistä tein kolme erilaista ruokaa. Laitan tähän kuitenkin aineet, niin voin ensi vuonna ihmetellä samaa asiaa.

  • jauhelihaa
  • sipulia
  • punajuuria ohuina tukkuina
  • pieni pala selleriä tikkuina
  • tomaattimurskaa
  • tomaattipyre
  • kasvisliemikuutio 
  • mustapippuria, valkosipulirouhetta, basilikaa, persiljaa...

Kastiketta keitellessä löysin jääkaapista pienen rasian joulun rosollia, seassa säilötyt herneet. Ne pääsivät lasagnen väliin kokoamisvaiheessa.

Valkokastike ja paisto kuten täällä.