Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
10.01.2010 - 07:11

 5.1.10 Kuusi varisti jo kovasti.

Ennen oli jouluvalvojaiset, mutta nyt valvotaan loppiaista edeltävänäkin iltana ;).

Ilta oli äidin ja isän yhteistä aikaa. Lasten mentyä nukkumaan, valmistettiin pitsa. Täytteenä käytettiin joululta jääkaappiin jäänyttä... muunmuassa ruokalahjasta saatua joulumeetvurstia ja juustoja.

Samalla, kun syötiin, katseltiin joulunajan kotivideota. Olin tallentanut samalle videokasetille pieniä pätkiä joulun edistymisestä koko joulukuun ajalta. Monta juttua, mitä oli jo unohtunut, muistui mieleen. Vaikka joulu oli tänä vuonna kiireinen, oli videolle tallentunut monta kivaa jouluistakin hetkeä :).

Ehdottomasti loppiaisvalvojaisista tullee perinne. Pieni hengähdys, "mitäs tulikaan tehtyä?", oli hyvä juttu. Jonkinlainen yhteenvetohetki pidetään myös koko perheen kesken joulukuusen riisumisen jälkeen.

Työlistaa ensi jouluksi

Viikko 38: Joulunodotuslaatikoiden avaus alkaa...

Ristipistokalentereiden jatkaminen:

Tonttu1

Numerot 9-24 kirjailematta, klenksut ja sivutaitokset.

Tonttu2

 Ihan alkutekijöissään vielä... 

 

Pikkutontuille vohvelikangastyöt

 

 

 

vanhan kalenterin klenksukiinnitysten korjaus

 

 

kuusen koristeiden askartelu?

himmeli?

 

Viikko 45:

joululaulukokoelman pyöritys alkaa 6 viikkoa ennen joulua!... eli 12.11.10!