Viime sunnuntaina mies joutui joulukappojen ripustushommiin.

"Oleksä aivan punainen huomenna töissä, kun joku ruokapöydässä ihmettelee, että jotkut ne tekee jo joulua. Kerrot sitten, että ripustit eilen jouluverhoja" :D :D

"Joo, olen yhtä punainen, kuin nämä verhot. En mä muista, että koskaan näin aikaisin oltaisiin laitettu..."

Lopputulos, aivan ihanaa! Keittiö vaihtoi ilmettä. Eikä ollenkaan liian aikaisin. Nyt on taas yksi homma tehtynä, minkä kuitenkin jouluumme haluaisin. Näin ripotellen kun näitä tekee, ei stressikään iske... toivottavasti tahti jatkuu samana. :)

Ainoastaan kerran on keittiön joulukapat olleet paikoillaan marraskuun puolenvälin tienoilla. Muistankin sen vuoden joulunodotuksesta mukavia tunnelmahetkiä. Esimerkiksi lasten tonttukuvauksen väliajalla pidimme jouluisan kahvitauon ja saimme taas hyvän kuvausfiiliksen. Filmiaikaan, joulukortteja varten, piti tonttukuvat ottaa jo marraskuun puolessa välissä, sillä lisätilauksissa ja askarteluissa kesti kuitenkin aikaa. Ajoituksesta houlimatta, joulukorttiemme postitus jäi yleensä kuitenkin viimetinkaan :o... mitenhän käy nyt digikuvien aikana?