Uudenvuoden lupauksemme, että joka kuun 24. päivä olisi siivottu vähän paremmin ja tehtäisiin jotain juhlaruokaa...

Aivan ei vuoden toinen 24. päivä osunut kalenterissa kohdalleen, sillä päivä osui keskelle viikkoa. Siirsimme juhlat seuraavaan viikonloppuun... hops! Meni nippa nappa maaliskuun puolelle.

Kreikkalaisessa tarjoilussamme oli vähän joulujuttujakin mukana. Tomaattikeittoa joulunpunaisista lautasista.

Kierrätysvinkki itsenäisyyspäivän, säilytyksessä klommoutuneille, kynttilöille. Kynttilät sopivat väriensä puolesta hyvin kreikkalaiseen tarjoiluun.

Muutaman kerran Kreikassa matkanneena on mieleen jäänyt, kuinka tavernassa kaikki ei ollut ihan, mutta melkein. Niinkuin sinivalkoruutuiset pöytäliinat saattoivat olla silitettyjä, mutta hyvinkin reikäisiä. Sama päti tälläkertaa kynttilöihimme, kun olivat niin muhkuraisia ;).

Tarjolla oli "kreikkalainen lautanen", eli kaikenlaisia kreikkalaisia herkkuja koottavaksi omalle lautaselle. Viininlehtikääryleitä, kreikkalaisia lihapullia jne...