Vanhemmilla oli tosi aikaiset aattoherätykset. Ensin kello soi viideltä! ... mutta, koska lattioiden pesussa ja kuusen pystytyksessä meni reippaasti aaton puolelle, piti pitkittää ylösnousua. Äiti nousi puoli kuusi ja isä puoli seitsemän. Paljon oli vielä hommia, mutta hyvin lähti rullaamaan :).

Ulkona -4 astetta. Lumisadetta.

Omituista, että kaikki lapset nukkuivat pitkään. Aaton lastenohjelmat odottivat. Esikoinen heräsi ensin, koska oli laittanut herätyksen. Muut kömpivät teeveen ääreen puolen tunnin päästä.

Perunat imeltymään tuuvinkia varten. Tavallisesti ollaan perunalaatikko tehty päivää aikaisemmin, mutta tälläkertaa jäi aatolle. Lattioiden pesut oli kuitenkin tehty eilen :).

Kuusi oli jo paikoillaan. Vain valot ja koristeet puuttuivat. Tulipa hyvä kuusi, vaikka sanoimmekin sitä yllätysten kuuseksi. Ensimmäistä kertaa ostimme supussa olevan kuusen. Kuusen sulamista ja aukeamista oli eilen kiva seurata.

Puuron keitto. Puuro oli hyvää, mutta osaa porukasta hermostutti äidin alituinen kuvaaminen. Esikoinen sai mantelin.

Kalenteriluukkujen avaaminen. Kalenteriluukuista oltiin jäljessä. Lasten huoneet eivät meinanneet millään siivoutua, joten kalenterit katosivat kolmeksi päiväksi. Nyt sai kerralla avata 4 luukkua. Kalenterikynttiläkin oli jo oikeassa päivässä, kun poltimme sitä jo joulupuurolla.

Kuusen koristelu. Kaikki lapset koristelivat. Toiseksi vanhin (13 v.) laittoi ensimmäistä kertaa tähden paikoilleen. Esikoinen (16 v.) toimi valomestarina isän kanssa. Tämän vuoden koristeina oli kirppikseltä ostettu ruusukori ja olkipossu, minkä 10 v. sai kaveriltaan.

Perheen isä kellisti itsensä hetkeksi sohvalle ja nukahti. Univelkaa oli. Porkkanalaatikon ja lanttulaatikon ainekset porisivat. Teinit tanssivat olohuoneessa kalkkunarullan kanssa :o.

Kalkkuna meni uuniin 15.25.

Esikoinen tuli ilmoittamaan, että tänään ehkä päästään saunaan! Isä oli innostunut saunan pesusta. Edellisen asukkaan jäljiltä sauna oli siivoton ja yksi laudekin oli irti. Olisi pitänyt huoltoyhtiöön ilmoittaa, mutta asia vain jäi. Joulu innoitti isän hommiin. Sovittiin, että ei mitään stressiä, vaan jouluaskarteluna. Lapset olivat kiinni televisiossa. Hyviä ohjelmia tuli peräjälkeen ja osa ohjelmista talletukseen. Oleilun sivutuotteena lanttulaatikko ja porkkanalaatikko uunikuntoon.

Kalkkuna paistunut, laatikot uuniin, viimeinen Toljanterijakso televisiosta
 
... joulupukki pääsi matkaan :).

Jouluohjelmia katsottiin tänä jouluna tavallista enemmän. Huikopalaksi oli tarjolla perinteiset joululeivät.

Halukkaille joulusauna. Sauna sai kehuja :).

Jouluruoka. 6 v. viritti servetit :).

Ulkotulet ja lyhtyyn valo joulupukille. Esikoinen kahlasi hangessa ja sytytteli kynttilöitä.

Teeveen tuijotus jatkui. Perheen äitikin innostui piirretyistä.

Rappukäytävässä oli lumisia säkkejä. Perheen isä oli törmännyt pukkiin. Taas sillä oli ollut kiire. Lapset jakoivat lahjat.

Lahjojen tutkimiset jatkuivat pitkälle yöhön/aamuun. Perheen äiti simahti ensimmäisenä. Kello olikin jo puoli kolme!
Suosikkilahjat tänä vuonna:

  • 16 v. kännykkä
  • 13 v. kännykkä
  • 10 v. "tykkäsin kaikista" (pikku possua hoiti kovasti)
  • 6 v. Evi nukke koirareki ja Barbie muoti/väritys/tarra -kirja
  • yhteisistä lahjoista ompelukone oli ajossa aamutunneille asti