Eilen tuli kummallinen fiilis, että juuri silloin piti kaivaa kalenterimateriaalit esille ja alkaa laittaa pieniä yllätyspaketteja kuntoon. Jouluunhan oli vielä rutkasti aikaa, jopa neljä kuukautta, mutta silti tuntui, että ne kolme tuntia, milloin muita perheenjäseniä ei ollut kotosalla, oli hyödynnettävä kalenterin suunnitteluun.

Kun en vielä voinut päästä projektiin käsiksi, mietin jo ankarasti, mistä tarvikkeita löytyisi. Tammikuussa ostin kirppikseltä kymmenen tarralehden paketin numerotarroja yhdellä eurolla. Olin kuitenkin hävittänyt tarrat jonnekin tietämättömiin ja varmempana suunnitelmana pidin muutamaa päivää aiemmin selamani Novita -lehden sivuilta löytyneitä leikattavia kalenterinumeroita. Kuinka ollakaan tuttu kalenterihässäkkä oli valmis. Päästyäni tositoimiin, en muistanut mikä Novita -lehti oli kyseessä ja hävinneet kalenteritarrat löytyivät silmieni eteen kuin tilauksesta.

Seuraavaksi etsin kalenteriyllätyksiä, mitä olin joskus kevään aikana kirppikseltä hankkinut. Silloin vielä 8 vuotias oli matkassa mukana ja näki vilauksen sameista pussukoista. Tyttö oli ihan varma, että ostamani salaisuudet olisivat synttäreitä varten ja jaksoi odottaa yllätysten paljastusta. Kuinka hyvä muisti lapsilla onkaan! Myöhemmin tyttö on jo pariin kertaan muistuttanut, että "meillähän oli jossain ne pussit jotka silloin ostit". Ajattelin yllätyksiä ostaessa, että ovatkohan ne enää ajankohtaisia jouluna, mutta nyt olen varma, että vielä ovat toivottuja ja kun oikein vääntää laskutoimitusta, ei kalenteriluukujen avaukseen olekaan neljää kuukautta vaan kolme! Päiviä pitääkin laskea joulukuun alkuun eikä jouluaattoon.

Kolmen tunnin kalenteriaika oli jo kovasti pienentynyt, kun seuraavaksi kalenterihässäkässäni sinkoilin ympäriinsä etsimässä sopivaa paketointipaperia. Jo valitsemani paperi oli aivan liian keltaista, jos yllätykset pääsisivät seinälle ripustettavaan kalenteriin. Pakettipaperi ei ollut paras mahdollinen seiniin ja numerotarroihin, vaikka olisihan mikä tahansa paperi kelvannut, jos kalenterin teolla olisi ollut kiire. Muistutin kuitenkin itselleni, että tämän kanssa voi fiilistellä. Etsiminen tuotti hyvän tuloksen, kaunis vanhahtavan oloinen joulupaperi löytyi.

Onneksi olin lajitellut kirppispussukoista yllätykset valmiiksi. Muutoin kaikki aika olisikin kulunut siihen. Viime jouluna oli tyytyminen kaupan valmiisiin kalentereihin. Yhdestä käytetystä suklaakalenterista olin repinyt muovilokerikon talteen, mitä käytin apuna lajitellessani yllätyksiä. Helpotti kovasti hommia ja säilytyksessä eivät valmiit lajittelut karanneet paikoiltaan.

Vihdoin itse asiaan. Ihanaa paperia auki ja numerotarroihin käsiksi. Tässä vaiheessa oli kuitenkin kiva ottaa yllätyksista kuvat, sillä todennäköisesti joulukuussa tavarat katoavat nopeaan tahtiin leikkeihin ja onhan se kiva muistaa mitä kalenteri piti sisällään.

Kostutetulla pyyhkeellä putsailin kalenteriyllätyksiä, leikkasin numerotarroja ja kuvasin. Kummasti aloin vilkuilla kelloa. Hommahan oli hidasta ja kolmen tunnin kalenterintekoaika hupeni. Numeron 8 jälkeen oli jo niin joulukiireinen olo, että piti rauhoittaa itsensä keittämällä joulukahvit!

Viime joululta jääneestä joulukahvista tein tummapaahtoisen kahvin kanssa sekoituksen. Yksi mitallinen joulukahvia ja kaksi mitallista tummapaahtoa. Taas kalenteriyllätysten kuvaukset luistivat. Homma alkoi edetä joutuisammin, kun tuli rutiinia. Numeron 21 jälkeen ihmettelin kuitenkin, miten numerotarroja oli enemmän kuin yllätyksiä. Olin mennyt numeron 12 jälkeen sekaisin numeroiden ja yllätysten kanssa, joten sieltä lähtien oli homma tehtävä uudestaan.

Jännitin kameran akun puolesta, riittäisikö se loppuun asti. Akku ja aika riittivät nippa nappa. Sain jälkeni siivottua, ennen ensimmäisen kotiintulijan saapumista. Pakkaukseen asti en vielä päässyt. Paperi jäi koskemattomaksi, mutta muovikääreet sentään lähtivät rullasta. Nyt on kuitenkin homma hanskassa. Voin pakata yhden yllätyksen kerrallaan, kun sille oikea hetki löytyy. :)