(Vanha julkaisematon blogikirjoitus tuli vastaan, mihin kaivoin historiasta valokuvat. Tapahtui siis tasan neljä vuotta sitten...)

kalenteriluukut120161008.jpg

Voih, mikä löytö! Lauantaiaamuna (8.10.16) olin reippaana lajittelemassa pussukoiden ja nyssäköiden sisältöjä. Vastaan tuli joulutavaraa sisältävä muovikassi, minkä ajattelin lajitella laatikkoon odottelemaan sopivaa paljastushetkeä. Vaan jäi homma kesken, kun pussin sisältä löytyi pienempi pussi, minkä sisältöä aloin vähän enemmän tarkastella.

Juuri pari päivää aiemmin olin 10 vuotiaan kanssa koonnut pieniksi jääneitä Koiramäen palapelejä, että saataisiin jotain niistä kirppikselle myyntiin vaan kovasti puuttui yhdestäkin pelilaudasta paloja, minkä 10 vuotias ja 14 vuotias muistivat olleen joulukalenteripalapelinä. Olisiko näissä paloissa puuttuvat palat?

kalenteriluukut220161008.jpg

Löytyi paloja sekä isompaan että pienempään palapeliin ja avaamattomat luukut 23. ja 24. päivälle joulukuuta.

Ihan heti piti syöksyä blogihistoriaa selaamaan, että miltä vuodelta joulukalenterin luukut voisivat olla. Täysin en ole varma vuodesta, kun Vuodatuksen kuvat katosivat monen vuoden ajalta, mutta tekstin mukaan veikkaisin vuotta 2009!

Ostoslistalle glögiä ja toteuttamaan nuorimman haavetta, että koottaisiin yhdessä palapeliä.

glogit20161008.jpg

palapelihetki20161008.jpg

Vielä saman lauantain aikana siemailin 10 vuotiaan kanssa joulukauden ensimmäiset glögit. Toisella kädellä sai syödä Pringles -sipsejä ja toisella kädellä sai asetella palapelin paloja. Tehtiin pussukan pienempi palapeli niin pitkälle valmiiksi, että vain avaamattomat kalenteriluukun palat uupuivat.

joulupalapeli20161008.jpg

 

2020: Nämä mysteeriluukut ovat edelleen avaamattomat. Siirsin ne jossain vaiheessa nykyisin käytössä olevaan kalenteriin roikkumaan. Joka vuosi tulevat vastaan, kun alan täyttää kalenteria ja joka vuosi ihmettelemme niitä, kun kalenteriluukut päältä hupenevat ja vanhat luukut pilkottavat kangaskalenterin pinnalta.

Enää en ole varma, onko piempää palapeliä lainkaan tallella, mutta isomman palapelin osat olen säilönyt peltirasiaan, minkä voisi nykyisessä palapeli-innostuksessa avata marraskuussa.