20220128konvehdit.jpg

Sanotaan, että suomalaisten monet hienot ideat syntyvät saunassa. Tähän askarteluideaan ei saunaa tarvittu, pelkkä lämmin suihku riitti. :D Suihkusta tuli kova kiire toteuttamaan kiinalaisen uudenvuoden koristeluideaa viime joulun joulukonvehdeista. Nuoriso sai ihmetellä äidin eristäytymistä makuuhuoneeseen, sillä mitä vain oli syntymässä, tahdoin sen tulevan yllätyksenä muille kiinalaiseen uudenvuoden juhlaan.

 

20220128konvehtinauha.jpg

Ensin aloin toteuttaa pitkää konvehtinauhaa, minkä virkkasin pienellä koukulla ompelulangasta. Nauhassa käytin kolmea ompelulankaa, punaista ja kultaa. Konvehtien välissä on kahdeksan ketjusilmukkaa.

Ei tullut ihan niin pitkää nauhaa, kuin aluksi ajattelin, koska ompelulangat menivät solmuun. Karkkinauhalle oli tullut jo painoa aika paljon, joten mietin, minne voisin sen valmiina ripustaa. Sopiva kohta löytyi paprikakasvin tukikepeistä, joten konvehtinauhaa ei kannattanut jatkaa sen pidemmäksi.

Hohoi, Pandan konvehtitehdas! Palauttakaa Suomi -konvehtien papereihin suomenliput takaisin niin tämän voisi toteuttaa suomenlippujonona. Suklaita voisi syödä nauhasta, minne karkkipaperit jäisivät lippujonoksi. :)

 

20220128konvehtikukka.jpg

Viime jouluksi suunnittelin tekeväni kuuseen karkkikoristeita, mutta toteutus jäi. Hautumaan jääneen kuusisakaraisen kukkasen toteutin kiinalaisittain kahdeksansakaraisena. Tuli aika kiva. :)