20240821siivous.jpg

Olin päättänyt, että joka kuun 23.päivä on siivouspäivä. Ainakin olohuone olisi tiptop -kunnossa ja 24.päivä saisi herätä kuin jouluaattoon.

Elokuun siivouspäivän aloitin pari päivää etuajassa. Vähän nurkka kerrallansa ja sain näin ylimääräisiä tavaroita oikeille paikoilleen, eikä vain väliaikaisiin paikkoihin pyörimään. Kirjahyllystä lähtivät vaaleanvihreät lasituikut säilytyslaatikkoon ja tummanvihreät tulivat tilalle.

Itse siivouspäivänä olikin sitten paljon hommaa. Pesukone oli välissä mennyt epäkuntoon ja kun se saatiin juuri "siivouspäivänä" toimimaan, huomasinkin kuluttavani aikaa pyykkien lajitteluun ja ripustukseen. Aatonaaton pyykinpesukielto ei tähän joulusiivousharjoitukseen toteutunut. Pyykkitelineitä oli 24.päivän aamuna jokapaikassa.

 

20240823siivous.jpg

Isona olohuoneprojektina tartuin kirjahyllyyn. Pölyjen pyyhintää, kirjojen ja koriste-esineiden uudelleenjärjestelyä. Oli oikein kannattava siivouskohde, sillä usein jouluaaton lähestyessä, kirjahyllysiivous on jäänyt pintapuoliseksi suoristeluksi. Kirja kerrallansa voisi pidemmällä tähtäimellä käydä kirjoja läpi, mitä jää säilytettäväksi. Löytöjäkin tuli tehtyä. Lasivitriinin nurkasta löytyi pitkään käyttämättönänä ollut lasivene, mikä pääsi kesäkauden lopetusjuhlan, Venetsialaisten symboliksi.

 

20240823vene.jpg

Joulusiivousharjoitukset jatkuvat. Jos ei 24.päivän aamulla ollut täydellisen siistiä niin uuden yrityksen voisi tähdätä Venetsialaisiin, lauantai aamuun 31.päiväksi.