20241213Lucia1.jpg

13.12.24

Luciapäivän koristeviritykset piti tehdä aiemmin, mutta jäivät samalle päivälle. Enkeliaiheisesta joulunodotuslaatikosta kaivelin rekvisiittaa esille. Tytär ihmetteli, että "mites toi mun harppu oli päätynyt tonne?". :D

 

20241213Lucia2.jpg

Jätin enkelikynttelikön kasauksen tyttärelle. Kirppikseltä löytyneet wanhat enkelikellon kynttilät olivat jämähtäneet tiukasti toisiinsa kiinni, mutta toimivat vielä ja jopa paremmin kuin uudet enkelikellon kynttilät. Wanhojen kynttilöiden paloaika tuntui huomattavasti pidemmiltä kuin uusien.

Seurasimme televisiosta Luciaohjelmaa. Tarjolla oli tyttären tekemiä enkelin mallisia joulutorttuja, jäätelöannokset, enkelisuklaita, suolakeksejä.

 

20241213Lucia3.jpg

Ohjelman jälkeen pidimme joulukalentereiden avaustuokion. Kalenterikynttilä poltettiin oikeaan aikaan. Sain tyttären tekemään palapelikalenteriin taas hauskan palapelipalan. <3

Yhteinen kalenterihetki venyi joululahjan paketoinnin seurantahetkeksi. Toinen tytär oli palautunut joululahjaostoksilta ja tuskaili alkuun, miten saisi kaverilahjan kauniisti pakettiin. Vaikka pyysi tekemään paketointia hänen puolestaan, saikin tytär vain ohjeita ja kannustusta. "Hyvä siitä tulee, tärkeitä on, että paketoit itse ja lähetät hyviä ajatuksia kaverillesi lahjan paketointia tehdessäsi." :)