Ristipistokalenteri ei ole vielä kovin pitkällä. Onneksi joulukuun alkuun on aikaa reilu 9 viikkoa.

Aloitin tontun vihreästä hihasta ja lyhtyvalosta. Aluksi päätin tehdä kaikki punaiset langat viimeiseksi. Ikäänkuin olisin pukenut tontun vasta lopuksi tonttun vaatteisiin, mutta niin sitä kuitenkin tuli aloitettua punaisen tonttulakin pistely hyvästä ideasta huolimatta.

Työssä on isot 4 millimetrin kokoiset ruudut, joten yksi langallinenkin tuo työhön jo ison värialueen. Vaikuttaa aika joutuisalta, kunhan ensin saa rauhaisan hetken ja pöydän puhtaaksi. Meinasi osua jo tomaattikastikkeeseen, kun en malttanyt pyyhkäistä pöytää ennen ristipiston aloitusta :o.

928943.jpg Ensimmäinen kerta, kun teen ristipistoa näin paksuilla langoilla ja isoja ruutuja... kuvaan taas työn edistymisen viikon päästä :).