Joulunodotuslaatikkopinoni oli vaarassa kaatua. Alimmaiset laatikot olivat menneet päälimmäisten laatikoiden painosta hieman lyttyyn, joten oli järjesteltävä laatikot uudestaan. Samalla sain selville niiden laatikoiden tekstit, mitkä olivat jääneet etiketti seinään päin.

Kolmaslaat.auki9.10.13-normal.jpg

Uurastuksen palkintona avasin kolmannen joulunodotuslaatikon :). Ison Libero -laatikon teksti oli "joulu 13.2.12". Tämä laatikko oli siis jäänyt avaamatta viime jouluna. Jotenkin oli kutkuttavaa, mitä laatikko sisälsi. Samalla aavistelin, että jos laatikosta löytyisi jouluvaatteita, ne olisivat saattaneet jäädä pieniksi :o.

Kolmannestalaatikosta9.10.13-normal.jpg

Ihanaa! Löytyi tonttulakkeja :). Löytyi myös ristipistoinen joulukalenteri, mikä piti korjata jo ajat sitten. Irronneet lenksut vain ovat hukassa.

Lasten huone sai nalleovikoristeen, tonttulakkipäinen nalle löysi pehmotonttujen luo. Kartonkipingviini asettui tekijänsä sängyn viereen.

Kolmannestajouluvaat.9.10.13-normal.jpg

Sitten ihmettelin näitä. Aavistus jouluvaatekätköstä osui oikeaan. Olisivatpa nämä löytyneet viime vuonna. Nyt ei auta muu, kuin sovitella, jos vaikka höyryraudalla saisi hihoihin vähän pituutta lisää.