kuusijuhlat21.12.13-normal.jpg

Tuomaanpäivän aamu alkoi aikaisin aamulla kuusijuhlilla. Meikein myöhästyttiin, mutta ehdittiin. Eipä ole aijemmin viiletetty joulujuhliin polkupyörillä, mutta nyt se oli mahdollista, kun oli niin leutoa. Pimeää oli mennessä, mutta onneksi oli pyörissä valot.

Vähän tuli kiire, kun ekaluokkalaisen oma luokka oli jo mennyt juhlasaliin paikoilleen, mutta muutama muukin mattimyöhäinen juosta viiletti luokan käytäviä ja riisui ulkovaatteita esiintymisasujen päältä. Lopulta esiintyjä saatiin oman luokkansa riveille ja löysin itsekin sivusta hyvän paikan. Vielä myöhemmin juhliin lähtenyt perheen isäkin löysi tien vierelle :).

Hienot strategiat, kuinka oman lapsen esiintyessä, nousen kuvaamaan tukien läheiseen tolppaan, eivät onnistuneet. Innokkaita kuvaajia oli paljon liikkeellä. Vanhemmat venyivät tallennuslaitteineen huippusuorituksiin ;). Itsekin tein hienon kyykkyjuoksupyrähdyksen tyhjäksi jääneen penkkirivin läpi. Oma kuvattava tanssi kuoron takana, mutta sainpas yhteen kuvaan hänet tallennettua. <3