Joulukalenteri ei ehtinyt aivan ajoissa valmiiksi, mutta lapset olivat kärsivällisiä. Niin monta kertaa äiti oli ravannut kaupassa, että jotakin oli varmasti tuloillaan.

 Tältä näytti tilanne illalla 2. päivä joulukuuta.

Lapset komennettiin leikkeihin ja hetken päästä tilanne olikin jo paljon parempi :).

 Lopputulos painoi 1,1 kiloa. Klenksuja en ehtinytkään vahvistaa, joten toivottavasti luukut pysyvät paikoillaan.

 Ompas tänä vuonna suuret luukut! Ristipistokuvioista ei ole aijemmin näkynyt alta näin vähän.

Kaksi pienimpää tonttua saivat rullata papereista, jo viime vuonna säilöön ostetun, kalenterikynttilän. Kynttilä palamaan ja kaikki neljä, kahdelle tuolille, kurottelemaan ensimmäisiä luukkuja.

***

11.12.09 kalenteri ja kalenterikynttilä jätättävät pahasti. Luukkuja on avattu vasta viisi ja kalenterikynttilästä on sulanut vasta numero neljä. Voi tätä kiirettä, onneksi alkoi viikonloppu! Huomisella aamupalalla kiritään kalenteria kiinni.