1028260.jpg Jäävuorituikku pääsi pitkästä aikaa käyttöön. Tuikku on hankittu kauan sitten, aikana ennen lapsia. Jotenkin tuikku on aina jäänyt niin vähälle käytölle, mutta nyt on polteltu jo muutamat tuikkukynttilät. Sinistä pöytäliinaa vasten jäävuori näyttää samalla niin hyisen kylmältä ja lämpimältä.

Muita joulunodotuslaatikon antimia:

1028261.jpg Kolmannessa laatikossa ei ollut viikkonumeroa. Olin pakannut laatikkoon viimeiseksi kaikenlaista, jota jo muiden joulunodotuslaatikoiden mentyä kiinni, vielä löytyi. Lukuisat paketit jouluköynnöksiä olin bongannut joulun jälkeisestä alesta (10 senttiä/pkt). Osa menee koululaisten arpajaisvoitoiksi.

Pienet huopatossut pääsivät käyttöön. Lumiukkopehmosta tuli lasten kesken kiistaa. Piti jo vähän uhkailla, että lumiukko menee takaisin laatikkoon, ettei sopua synny, kenen kainaloon lumiukko pääsee ensimmäisenä yönä. Yöllä yritin hiippailla kuvaamaan lumiukon ensimmäisen yöpymispaikan. Niin hyvin oli ukko piilotettu muilta sisaruksilta peiton alle, ettei ukko pilkistänyt mistään ;).